Päivä Osakeyhtiö

13.04.2021

Päivä Osakeyhtiö on tamperelainen kristillinen kustantamo, joka julkaisee vuosittain kolmisenkymmentä kirjaa. Valikoimaan kuuluvat myös e-kirjat ja äänikirjat.

Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli (2021, Päivä)

Raimo Mäkelä on kirjoittanut noin 25 kirjaa sekä toista tuhatta artikkelia ja muuta lehtikirjoitusta. Lisäksi hän on suomentanut noin 45 kirjaa. Mäkelä on teologian tohtori ja valtiotieteen maisteri, joka on toiminut muun muassa Suomen Raamattuopiston Säätiön toiminnanjohtajana. Vuosina 2005–2013 hän oli aikakauslehti Perustan vastaava päätoimittaja ja toimii edelleen vapaana luennoitsijana ja kirjoittajana.

Hänen kirjoittamansa narsismia käsittelevä teos Naamiona terve mieli – Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen on ajankohtainen kirja narsistien uhreille, heistä muuten kärsiville ja kaikille heitä auttaville. Kirja on ollut myyntimenestys, ja sitä on lainattu lukuisia kertoja. Päivitetty teos on kirjan 12. painos.

– Suvussani ei ollut pappeja eikä lukkareita eikä ehkä paljon oikeita uskovaisiakaan. Kristillisyyttä ja aidoiksi uskoviksi koettuja kyllä arvostettiin suuresti, mutta epäaitoon hurskasteluun suhtauduttiin ankaran kielteisesti, Mäkelä taustoittaa.

– Ollessani noin 40-vuotias silmäni avautuivat tälle todellisuudelle, joka on aiheuttanut monelle suunnatonta kärsimystä. Asiasta ei juuri puhuttu yhteiskunnassamme eikä kulttuurissamme — eikä kristillisissä yhteisöissä, vaikka jo apostoli Paavali käsitteli sitä kirjeissään hätkähdyttävän paljon, Mäkelä kertoo.

Teksti: Mirja Sevón

Naamiona terve mieli – Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen -kirjasta on julkaistu tänä vuonna 12. painos. Tutustu täältä!

Kirjailijoiden lukunäytteitä:

Juhani Huotari
Jukka Järvensivu
Pekka Simojoki
Maarit Eronen

Jaa

Lue myös